Kesäisen perjantaiaamun lähestyessä kuutta aamulla saavuimme poikani Jaakon kanssa Tampereen linja-autoasemalle. Matka Sortavalaan isien maille oli alkamassa. Muut Tampereelta tulijat saapuivat ja pääsimme matkaan aivan aikataulussa kellon lyödessä kuutta. Matkasää näytti varsin suosiolliselta, enimmäkseen kirkkaalla taivaalla purjehti muutamia pilvenhattaroita ja lämpötila oli jo aamusta toisella kymmenellä. Bussimme suuntasi ensin Valkeakoskelle ja sieltä Lahteen. Väkeä kertyi lisää ja iloinen puheensorina lisääntyi. Matkaan tuli lisäjännitystä, kun jyväskyläläiset soittivat, että heiltä jäivät passit kotiin ja ovat matkalla noutamaan niitä. Sovittiin, että he tulevat kyytiin Lappeenrannan jälkeen taukopaikalla Viipurinportissa - niin myös tapahtui. Viime kesänä tutuksi tullut sadekuuro ropsahti Kouvolan paikkeilla päällemme, mutta eipä tuo matkaa mukavassa bussissa haitannut. Loput matkalaiset ja matkanjohtajat Eija ja Juri nousivat kyytiin Parikkalassa. Meitä oli koossa koko 34 henkilön porukka kun kuljettajakin lasketaan mukaan.
Matkan aikana ehdittiin tutustua toisiimme ja keskustella odotuksista. Matkassa oli kokeneita Sortavalassa kävijöitä ja ensi kertaa matkassa olleita. Myös nuoria oli ilahduttavasti lähtenyt matkaan, perinteet siirtyvät sukupolvien ketjussa.
Viimeinen tankkaus ennen rajaa ja käteisvarannon täydennykset suoritettiin Värtsilässä. Rajanylitys Niiralassa sujui joustavasti yhden kassin kanssa tullista läpi kulkien ja sitten voitiinkin suunnata Sortavalaan ensimmäisten ostosten jälkeen. Tie ja maisemat alkavat käydä tutuiksi, olihan tämä jo neljäs matkani, eikä suuria muutoksia rajan ja Sortavalan ole tapahtunut parin vuoden aikana. Kun lähestyttiin kaupunkia, alkoi näkyä merkkejä vilkastuneesta rakennus- ja korjaustoiminnasta. Uusia - komeitakin - taloja oli rakenteilla. Valitettavasti suurin osa rakennuksista sai rapistua kaikessa rauhassa.
Kun maantietä lähestytään Sortavalaa, kuljetaan suomalaisen hautausmaan ja torin ohi ja tullaan suoraan kaupungin keskustaan Karjalankadulle. Sen varrella on paljon suomalaisten aikanaan rakentamia komeita taloja: kauppahuone, Pohjoismaiden Yhdyspankki, Leanderin talo sekä meidänkin hotellinamme toiminut Karjalansillan kupeessa sijaitseva Seurahuone. Osittain vanhoja taloja on vuosien varrella remontoitu, mutta paljon riittää vielä tehtävää.
Päivällisen ja hotelliin majoittumisen jälkeen lähdimme "serkkuporukalla" - Petra ja Risto Rantala, Matti Tuokkola sekä Jaakko ja minä - katselemaan kaupunkia. Tavoitteena oli myös löytää reitti Riston lapsuudenkotiin, joka sijaitsi Kuhavuoren takana hieman kaupungin ulkopuolella. Oletettu suunta löytyi ja samalla katsastimme Riston syntymäpaikan Diakonissalaitoksen nykykunnon. Se ei vaikuttanut kovin hyvältä. Rakennus on jäänyt tyhjilleen kun uusi sairaala on vihdoinkin otettu käyttöön.
Iltaa viettämään kokoonnuttiin Marjaana Pullin ja Petran huoneeseen, yllättävän paljon sinne väkeä mahtuikin. Iloiset äänet taisivat kulkeutua tarpeettoman kauas, kun vastaanotossa päivystänyt henkilö katsoi asiakseen tulla hillitsemään keskustelua.
Seuraavana aamuna lähdimme reippaina kotipaikkoja katselemaan. Otsoisten suuntaan lähteneet kulkivat bussilla ja muut takseilla. Matkan varrella kukin jäi oman kotikontunsa kohdalla kyydistä pois ja paluumatkasta sovittiin. Jännittävin matka oli varmasti edessä Anneli ja Paavo Rautakorvella, jotka ensi kertaa Sortavalassa vierailevina lähtivät moottoriveneellä Annelin vanhempien kotipaikalle. Matka oli ollut kaikin puolin onnistunut kun kotipaikan maamerkitkin löytyivät.
Me kaupunkiin samalla bussilla palanneet kävimme Rötsönsalmella suvun kantaisien asuinpaikkaa katsastamassa ja salmen kauniita maisemia ihailemassa. Salmen rannalla sijaitsevaan mökkikylään oli rakenteilla pari uutta, suomalaiseenkin makuun mukavan näköistä datsaa. Matkalla ohitimme isäni lapsuudenkodin paikan, jonne uudet asukkaat ovat rakentaneet hirsitalon.
Varsinainen kohteemme oli Riston lapsuudenkoti, jonne kauniin päivän ansiosta päätimme lähteä kävellen. Suuntasimme kaupungista uuden sairaalan ohi oletettuun kotipaikan suuntaan. Sää oli meille todella suosiollinen, aurinko paistoi ja lämpötila oli varmasti yli hellerajan. Aikamme kuljettuamme alkoi pieni epäilys hiipiä mieleen, olemmekohan sittenkään oikealla tiellä. Matti ja Risto olivat aikaisemmilla matkoilla käyneet paikalla taksilla ja heillä oli hieman eri näkemys reitistä. Yhdessä asiaa pähkäiltyämme päätimme vielä jatkaa matkaa. Yhtäkkiä mäen takaa avautuikin notkelma, jossa oli tuttuja piirteitä. Jatkoimme eteenpäin ja nyt Matti ja Risto tunnistivat mäen ja rinteessä pilkottavan rakennuksen. Kuvasimme ja kiertelimme mäkeä ja rakennusta. Olimme juuri talon pihapiirissä kun mitä ilmeisimmin talon nykyinen isäntä palasi kauppareissulta kotiin. Alkoi vilkas keskustelu, jossa Risto puhui suomea ja isäntä venäjää. Keskustelu kävi oikein ystävällisessä hengessä, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. Kädet ja Ristolla mukana olleet vanhat valokuvat tulivat apuun. Myös talon emäntä osallistui keskusteluun avoimen ikkunan kautta. Siitä Petra ja Risto tutkailivat talon nykyistä kuntoa. Pientä laittoa näytti kaipaavan.
Sulassa sovussa erosimme talon isäntäväestä ja lähdimme paluumatkalle kaupunkiin päin. Takaisin tulimme hieman eri reittiä kuin menomatkan. Tullessa kuljimme hautausmaan viertä ja kävimme myös hautausmaan puolella katsomassa sen tilaa. Nokkoset, heinät ja pensaat ovat tehokkaasti vallanneet alueen. Muutamia pystyssä olevia ja enemmän kaatuneita hautakiviä on jäljellä. Enimmältä osaltaan lohduttomassa tilassa hautausmaa näyttää olevan huolimatta suomalaisten keväisistä kunnostustalkoista alueella. Paluumatkalla selvisi myös syy Matin ja Riston erilaiseen näkemykseen reitistä: he olivat kulkeneet eri kautta samaan paikkaan.
Helteisenä päivänä maistui kaupasta ostettu jäätelö mainiolta. Kun kaikki olivat palanneet retkiltään, saimme kuulla, että sään lisäksi käynnit olivat muutenkin onnistuneita. Päivällinen oli kahvilasta ravintolaksi laajennetussa uudessa paikassa Karjalankadun varrella. Ruoka oli hyvää ja paikka vaikutti muutenkin viihtyisältä.
Illanvieton aloitus sovittiin "kaupungin ainoalle terassille" lähellä satamaa. Pienen lepohetken jälkeen lähdimme etsimään sovittua terassia. Kuljimme sataman ohi ja sieltähän lämpimään kesäiltaan sopiva terassi löytyikin. Istuimme tyytyväisinä pöydässä ja odottelimme muita paikalle. Aikamme istuttuamme aloimme epäillä, onko paikka sittenkään oikea ja lähdimme liikkeelle. Kun hotellilla oli varsin hiljaista, kävimme Karjalan sillan toisella puolellakin tarkistamassa terassin, mutta tuttuja ei näkynyt missään. Onneksi Sortavalan keskusta ei ole kovin suuri. Lähdimme uudelleen haravoimaan sataman suunnasta ja kas kummaa alkoikin kuulua iloista ja äänekästä suomen kieltä. Paikalle saavuttuamme totesimme, että kaupungissa on useampia terasseja ja äänekkäät turistit olivat toisesta seurueesta. Omatkin joukkomme olivat kyllä tuolla terassilla. Illan hämärtyessä jatkoimme Marja ja Sten Sundströmin huoneessa, jonka ylellisyyksiin kuului sohvanurkkaus ja jääkaappi. Varsin kohtuullisissa ajoin lähdimme nukkumaan, sillä suurin osa joukosta oli aamulla lähdössä Valamoon.
Sunnuntaiaamuna aurinkoisesta kesäpäivästä ei ollut tietoakaan. Taivas oli pilvessä ja hieman tihuuttelikin. Se ei matkaa kantosiipialuksella Valamoon juuri häirinnyt, mutta ulapalla ei kannella olisi kyllä kastunut. Perille tultua ei tihku onneksi yltynyt sateeksi ja osan ajasta oli aivan poutaa. Pääkirkon restaurointi on saatu lähes valmiiksi ja muitakin korjaustöitä Valamossa tehdään laajalla rintamalla. Näkyy selvästi, että Valamo on ollut Putinin erityisessä suojeluksessa. Oppaamme puheesta jäi erityisesti mieleen, että hän tuntui arvostavan sitä, että suomalaiset olivat sotien aikana pelastaneet suuren osan ikoneita ja muuta esineistöä, joka nyt on Heinävedellä Uudessa Valamossa. Lähes kaikki Valamoon jääneet esineet on hävitetty. Paluumatka sujui vauhdikkaasti pienestä tuulesta ja sateesta huolimatta.
Lounasta syötiin jälleen uudessa paikassa eli Piipun Pihan ravintolassa. Kelvollinen ruokapaikka oli sekin ja vaikutti viihtyisältä hotellilta. Paluumatkalla sujui rajanylitys jälleen joutuisasti ja pääsimme kohtuullisissa ajoin paluumatkalle. Nyt patoutunut vesi pääsi valloilleen ja välillä vettä tuli sananmukaisesti taivaan täydeltä. Matkantekoa se ei liiemmälti haitannut ja olimme takaisin Tampereella sunnuntai-iltana kutakuinkin 22.30. Onnistunut ja mukavia muistoja jättänyt matka oli takana.
Markku Pulli
Matkaajat Värtsilässä tankkauksen jälkeen suuntaamassa rajalle |
Diakonissalaitos kaupungista Vakkosalmen yli nähtynä |
Marja, Seija, Juri ja Sten keskustelevat Aron Matin tuvan kulmalla talon asukkaan kanssa |
Uusia datsoja valmistumassa Rötsönsalmella |
|
Jättiukonputket valtaavat peltoja ja pientareita Otsoisissa |
Uusi sairaala on otettu käyttöön |
Risto lapsuudenkotinsa kulmalla |
Petra ja Risto, Riston lapsuudenmaisemat |
Petra ja Risto Riston lapsuudenkodin nurkalla, mukana ovat myös talon nykyiset asukkaat |
Kaatunut hautakivi hautausmaalla |
Laatokan kulkijoiden muistomerkillä Matti, Petra, Jaakko ja Risto |
Oppaan ympärillä Valamossa |
Yhteiskuvaan valmistautumassa Piipun pihassa |